Kuka ja mitä ja miksi…

Muistatteko elokuvan Julie & Julia?  Jossa Yhdysvaltalainen Julie Powell päätti vuonna 2002 valmistaa Julia Childin Mastering the Art of French Cooking -kirjan kaikki 524 reseptiä vuoden aikana?  Hyvä elokuva kaikin puolin.. yksi inspiraation lähteistäni. Toinen on nytkin televisiossa pyörivä Master Chef Australia..lisänä tietenkin Gordon Ramsayn ohjelmat ja miksei Jamie Oliverikin.

Minä olen yli 60-vuotias isoäiti – en todellakaan mikään superkokki. Oma makuni ruoissa on aikamoisen perinteinen – tosin pidän chileistä, meksikolaisesta ruoasta, mutta esimerkiksi riista maistuu suussani maksalle,  lammas maistuu aina villalle ja munuaiset pissalle. Eli sisäelimet ovat minulle ’ nounou’-asia, vaikka lapsen ollen pieni yritin olla hyvä äiti ja tein maksakastiketta samalla yökkien.

Aviomies on kyllä hyvä kokki, mutta ruokarepertuaari on kuitenkin aikamoisen kapea. Erittäin hyvää läskisoossia kyllä tekee ja lihakeittonsa on vallan erinomaista.

Valitsin kaksi keittokirjaa, jonka reseptejä käyn vuoropäivin lävitse. Tosin näin alkuun viikonloppuja jää välitse, sillä käymme mökillä niin kauan kuin mahdollista. Siellä en ala kummempia kokkailemaan vaan nautin mökkielämästä.

keittokirja1keittokirja2

 

En aio mennä missään järjestyksessä vaan valitsen ruoan edellisenä päivänä. Ostan tarvikkeet lähikaupasta ja ilmoitan täällä sitten sen summan, mikä meni.

Mitäs sitten huomenna syötäisiin?  Aviomies valitsee ensimmäisen…

’Tanskalaiset kyljykset’ – huomenissa kokataan siis näitä..

Kyljyksiä ( ohjeessa on 4-5, mutta kun meitä on kaksi niin pari riittänee)

2-3 rkl voita tai margariinia

100 gr savukinkkua

hapan omena

sipuli

smetanaa purkillinen ( tai creme fraichea)

currya

suola ja valkopippuri

Lisukkeena tomaattisoseella maustettua pottumuussia.

 

.. ja taidanpa lisätä sitten vihreätä salaattiakin lautaselle..

 

Huomiseen

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *